Nuorten työmarkkinoille pääsyllä kauaskantoiset vaikutukset

Näinä päivinä monet korkeakoulut ja toisen asteen oppilaitokset sulkevat ovensa kesälomien ajaksi. Osalle keväinen koulujen päättyminen merkitsee pysyvän työpaikan hakemista ja enemmistölle väliaikaista toimeentulon täydentämistä kesätöillä. Valtaosaa nuorista onnistaa, mutta kasvava joukko pettyy, kun työpaikan ovet eivät hyvistäkään yrityksistä huolimatta aukene. 

Eurooppaa vuodesta 2008 koetellut kriisi on vaikuttanut poikkeuksellisen voimakkaasti nuoriin 

Nuorten työttömyysaste on noussut historiallisen korkealle kaikkialla Euroopassa. Kriisimaista Kreikassa ja Espanjassa nuorisotyöttömyys hipoo 50% rajaa. Vaikka kotimaassa tilanne ei ole yhtä synkkä, ei meilläkään ole aihetta riemuun. Työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa oli helmikuun lopussa runsaat 355 400 työtöntä. Se on 32 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Huolestuttavaa on, että työttömien määrä oli noussut erityisen voimakkaasti alle 25-vuotiaiden joukossa.  

Koulutuskaan ei takaa työtä 

Työttömyys koskee kaikkia nuorisoikäryhmiä koulutustasosta riippumatta. Vaikka edelleenkin suurin riski jäädä työttömäksi on kouluttamattomilla tai heikosti koulutetuilla nuorilla, ei pitkäkään koulutus aina suojaa työttömyydeltä, vaan voi pahimmillaan olla jopa este työpaikan saannille. Akateemisten nuorten tilanne onkin heikentynyt viime vuosina suhteessa eniten. 

Korkeasti koulutettuja työttömiä on tällä hetkellä ennätysmäärä. Vastavalmistuneita heistä on yli 4 000. Työttöminä on etenkin insinöörejä, tradenomeja, humanististen tieteiden maistereita, kauppatieteilijöitä ja toimittajanalkuja.   

Epätyypilliset työsuhteet nuorten kohtalona 

Koulutuksesta työmarkkinoille pääsy voi viedä nuorelta vuosia. Etenkin laskusuhdanteissa nuoret tekevät aikuisväestöä useammin epätyypillisiä töitä. He ovat selvästi yliedustettuina tilapäis-, vuokra- ja osa-aikatöissä. Nuoret tekevät määräaikaisia töitä neljä kertaa useammin kuin aikuisväestö. Vaikka pätkätyöt saattavat olla väylä pysyvään työsuhteeseen, näin yleisinä ne kertovat omaa kieltään nykyisten työmarkkinoiden toimimattomuudesta ja jäykkyydestä.  

Suhdannevaihtelut koettelevat nuorten työmarkkinoita ankarasti, sillä talouden heikkeneminen voi johtaa samanaikaisesti määräaikaisten työsuhteiden päättymiseen sekä rekrytointikieltoihin ja rajoituksiin. Laajamittaiset rekrytoinnin kiellot kohdistuvat nimenomaan työmarkkinoille sisään pyrkiviin. Kun vienti ei vedä ja yritykset sekä julkinen sektori sopeuttavat toimintaansa, nuorten töihin pääsy vaikeutuu. 

Nuorisotyöttömyys yhteiskunnan ja yksilön ongelma 

Vaikka kenelle tahansa työttömäksi joutuminen on kova paikka, monet keski-ikäiset sanovat olevansa enemmän huolissaan jälkikasvunsa tilanteesta kuin omastaan. Kouluttautuminen,  

ammattiin valmistuminen ja työelämään sijoittuminen on portti aikuisuuteen. On haavoittavaa jäädä työttömäksi elämänvaiheessa, jolloin pitäisi vakiinnuttaa asemansa itsestään huolehtivana yhteiskunnan jäsenenä, avioitua, perustaa perhe ja hankkia koti. Miten jatkuva torjutuksi tuleminen työelämän lähtömetreillä vaikuttaa nuoren käsitykseen itsestä ja omasta kyvykkyydestä? Entä miltä näyttää yhteiskunta sellaisen nuoren silmin, jolle ei anneta mahdollisuutta? Tilannetta ei yhtään helpota se, että me aikuiset liitämme liiankin helposti työttömyyden tieksi muihin ongelmiin: passiivisuuteen ja syrjäytymiseen. Aikuiset pelkäävät, että työttömyyden pitkittyessä nuoret eivät kasva siihen työnteon kulttuuriin, joka on ollut meillä niin vahva.  

Kaikilla meillä on halu tuntea itsemme tarpeelliseksi ja hyödyksi yhteiskunnassa. Työn tekeminen on keskeinen keino näiden saavuttamiseen. Siksi meidän pitää kaikin keinoin varmistaa, että nuoret pääsevät työmarkkinoille ja voivat alkaa rakentaa omaa elämäänsä. Nuoret eivät ole laiskoja, päinvastoin. Suurin osa nuorista tekee juuri sitä, mitä yhteiskunta heiltä odottaa: kouluttautuu ja haluaa käydä töissä. 

Kestääkö keskiluokka?

Suurin osa meistä suomalaisista on tavallisia keskituloisia ihmisiä, olipa sitten palkansaaja, yrittäjä tai eläkeläinen. Mediassa ja päätöksenteossa huomion vievät kuitenkin valtaosin pieni- ja suurituloisten asiat. Milloin puhutaan vähävaraisten aseman parantamisesta, milloin superrikkaiden kohtuuttomista palkkioista, mikä oikeutetustikin koettelee kansalaisten kohtuullisuuden ja oikeudentajua.

Itse olen alkanut kantaa huolta ennen kaikkea keskiluokan jaksamisesta. On huolestuttavaa, jos usko siihen, että hoitamalla asiansa kunnolla, kouluttautumalla ja työtä tekemällä voi pärjätä, katoaa. Se on ongelma myös yhteiskunnan kannalta. Tosiasia nimittäin on, että suuri keskiluokka on se tukiranka, jonka maksamilla veroilla yhteiskunnan palvelut pääosin rahoitetaan.

Yleinen käsitys vie harhaan

Suomessa tulot jakautuvat niin tasaisesti, että keskituloisiin on vaikea olla kuulumatta. Tilastokeskuksen mukaan pienituloisia on Suomessa n. 635 000. Luvussa ovat mukana myös työttömät ja monet eläkeläiset, eivät vain pientä palkkaa saavat ihmiset. Suurituloisimpaan kymmenykseen puolestaan pääsee noin viiden tuhannen euron kuukausituloilla. Johonkin sinne väliin jäämme me keskituloiset.

Äskettäin julkistetun Suomalainen palkkataso EU-vertailussa mukaan palkkojen hajonta on Suomessa EU-maiden neljänneksi pienintä. Matalapalkkaisuutta on Suomessa vähän n.15% palkansaajista. Keskituloisen palkka on sitä vastoin eurooppalaisessa vertailussa alhainen. Sitkeänä elävästä myytistä huolimatta myös korkeasti koulutettujen palkat olivat suhteellisen matalia ja vähemmän koulutusta saaneiden palkat korkeita muihin länsimaihin verrattuna. Vaikka korkeasti koulutetut halutaan usein niputtaa suurituloisiksi elitisteiksi, tosiasiassa he ovat enimmäkseen tavallisia keskituloisia palkansaajia.

Suomalaisia keskituloisia verotetaan ankarasti

Euroopan talouskriisi on saanut monet valtiot kiristämään verotustaan ja leikkaamaan menojaan. Palkkaverotusta ei ole juuri kiristetty, sillä sen on pelätty haittaavan kasvua.

Suomessa on menetelty toisin: työn verotusta on tiukennettu kaikilla tulotasoilla. Veronmaksajien Keskusliiton tuoreen selvityksen mukaan matalalla ja korkealla palkkatasolla verotus on Suomessa edelleenkin kilpailukykyistä. Sen sijaan keskituloisia verotetaan paljon muuta Eurooppaa ankarammin.  

Verotus vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Toimiva verojärjestelmä kannustaa työntekoon ja yrittämiseen, ankara verotus tappaa innon. Jos ylimääräistä työtä verotetaan, niin ettei juuri mitään jää käteen, voi ylimääräinen ponnistelu jäädä tekemättä.

Etuudet vähenevät ja maksut lisääntyvät

Rakenneuudistusten ja leikkausten on sanottu ”kirpaisevan kaikkia”.  Käytäntö puhuu toista. Kun vähävaraisille menetykset ovat joko osittain tai kokonaan kompensoitu ja suurituloisia eivät leikkaukset hetkauta, huomaavat keskituloiset joutuvansa vyönkiristyksen kohteeksi ja maksumiehiksi aina. Usein keskituloiset maksavat palveluistaan kalleimman mukaan, mm. päivähoidossa ja palveluasumisessa. Eikä sympatiapisteitä maksualennuksille heru.  Kuvaavaa oli viime syksyn kohu sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn sanomisista, kun hän otti kantaa sen puolesta, että lapsivähennys tulisi ulottaa myös keski- eikä vain pienituloisiin, kuten valtiovarainministeri Antti Rinne alun perin esitti. Suurin huomio kiinnitettiin lausunnon alle 2 100 ansaitsevien määrään, eikä itse asiaan: huoleen keskituloisten lapsiperheiden pärjäämisestä.

Omistusasumisen uusjako

Keskiluokan unelmaan kuuluu omistusasuminen.  Usein säästäminen on ollut koko elämän kestävä projekti. Sen hankkimiseen on sisältynyt ajatus, että oma koti on paras sijoitus vanhuuden varalle ja pieni pesämuna tuleville jälkipolville. Taantuman aikana omistusasumisesta on tullut ansa. Tällä hetkellä noin miljoona Suomen 2,9 miljoonasta asunnosta sijaitsee alueilla, joissa asunnon arvo laskee tai joista ei saa myytäessä mitään.  Avioeron tai työttömyyden vuoksi asunnostaan luopuvat joutuvat myymään asuntoaan myös alle rakentamiskustannusten. Monia suomalaisia uhkaa myös eläkeiässä uusi asuntovelka, kun on pakko muuttaa lähemmäksi palveluita. Ei siis ihme, jos katkeroituu, kun kaikki se, mitä on elämänsä aikana saanut säästöön, valuu hukkaan.

Pohjoismaisella hyvinvointimallilla on edelleen suuri kannatus. Uudistuksia tehdään kuitenkin usein tietämättä keskivertokansalaisen todellisuudesta. On tärkeää, että kaikki kansalaiset, myös suuri keskiluokka, tuntee saavansa oikeudenmukaista kohtelua suhteessa toisiin.

Hieman itsestäni

Olen 53-vuotias opettaja Hämeenlinnasta. Perheeseeni kuuluu mieheni Teijo sekä kolme fiksua aikuistuvaa nuorta: Oskari, Aleksi ja Henriikka. Ystävät ja läheiset ihmiset ovat elämäni suola. Olen myös intohimoinen puutarhuri ja arkiliikkuja.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on aina ollut osa minua. Lukuisat luottamustehtäväni niin vuosien varrella niin OAJ:ssä kuin kunnallispolitiikassakin tarjoavat siihen luontevan väylän. Osallistun myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun mm. kirjoittelemalla lehtiin.

Kuntalaisten hyvinvointi on minulle tärkeä, oli sitten kyseessä lasten ja nuorten tai vanhusten palvelut. Kuntalaisten tulee saada palvelunsa oikeudenmukaisesti, tasapuolisesti ja oikea-aikaisesti ihmisen varallisuudesta tai tulotasosta riippumatta. Kun talous tiukkenee ja valtio ja kunnat velkaantuvat, näen, että poliitikon tärkein taito tulee jatkossa olemaan kyky priorisoida. Kuntapäättäjän pitää miettiä, mikä on kuntalaisen kannalta välttämätöntä ja mitä ilmankin tulee toimeen.