Isäni maa
Olen Karjalan toisen polven evakko. Evakkoja ja meitä jälkeläisiä on paljon: luovutetuilta alueilta siirrettiin Suomeen peräti 410 000 karjalaista ja Hämeeseenkin yli 73 000.
Isäni oli kotoisin Laatokan Karjalasta, Jaakkimasta, Miklin
kylästä. Hänen kotitalonsa oli kulkenut suvussa kolmen sukupolven ajan. Sieltä hän
lähti evakkoon ensimmäisen kerran 4- ja toisen kerran 9-vuotiaana. Evakkotaival
lähti Uukuniemeltä Suomen poikki pitkin Pohjanmaan rannikon ruotsinkielisiä
alueita ja päätyi Kankaanpäähän Kivilahti-nimiselle tilalle.
Sotavuodet vaikuttivat isääni merkittävästi. Kun hänen
lapsuudenperheensä menetti kotinsa ja lähes koko omaisuutensa, elämä jouduttiin
vieraissa oloissa rakentamaan uudelleen. Omillaan pärjäämään tottuneille oli
vaikea asua toisten nurkissa muilta saadun avun varassa. Eikä siirtokarjalaisiin aina suhtauduttu myötämielisesti,
vaan heitä myös vieroksuttiin.
Isäni kertoi vaistonneensa jo pienenä, että vanhemmilla oli
murheita enemmän kuin kylliksi, eikä hän halunnut lisätä näiden taakkaa omilla
huolillaan. Puhumattomuuden kulttuurissa isästäni kehkeytyikin monien
sotavuosia kokeneiden tavoin pidättyväinen, mutta valoisa ihminen. Realistina
hän ei koskaan haikaillut Karjalaa takaisin, mutta halusi ehdottomasti ennen
kuolemaansa näyttää, mistä oli lähtöisin.
Kuten monella muullakin karjalaisella, isälläni oli kova näyttämisen
ja pärjäämisen halu. Kun hän ymmärsi, ettei tilasta ollut kahdelle pojalle
elannoksi, hän lähti vanhempiensa vastustuksesta huolimatta opiskelemaan
itselleen ammatin isoveljeltään lainaamilla rahoilla. Elämässä piti päästä
eteenpäin, eikä voihkia sitä, mikä oli menetetty.
Isääni ei enää ole, mutta hänen kokemuksensa ja
ajattelutapansa vaikuttaa meihin jälkipolviin edelleenkin. Oman
isänmaallisuuteni pohja on vankasti sukuni juurissa.
Siksi on myönnettävä, että kun jokin aika sitten luin sanomalehdestä
jutun, jossa kuvattiin, mitkä kaikki asiat ovat Suomessa pielessä, en ymmärtänyt
lainkaan kirjoittajaa: kaikista tiukennuksista huolimatta, meillä asiat ovat paljon
paremmin kuin aiemmilla sukupolvilla tai muissa maissa. Suomen itsenäisyyden
tarina on edelleenkin talouden ja hyvinvoinnin menestystarina. Yhtä hyvin kirjoittaja
olisi voinut listata ne asiat, jotka ovat hyvin. Sillä niitähän on paljon:
Suomessa talot ovat lämpimiä, eikä meidän tarvitse laittaa
kuumavesipulloja sänkyihimme, kuten Englannissa. Sähköä saadaan koko ajan, eikä
parina tuntina illalla, kuten itäisessä naapurissamme pahimpien pakkasjaksojen
aikana.
Suomessa on kattava katu- ja viemäriverkosto, josta
huolehditaan säännöllisesti. Saamme hanoistamme juomakelpoista vettä, mikä ei
ole itsestään selvää suurimmassa osassa maailmaa.
Luonnonkatastrofit ja mellakat ovat toistaiseksi kiertäneet meidät
kaukaa. Voimme kääntyä poliisin tai viranomaisten puoleen pelkäämättä. Saamme myös
vapaasti arvostella heitä tai poliitikkoja, jos koemme tulleemme väärin
kohdelluiksi.
Terveydenhuoltomme on lähes ilmaista, toisin kuin maailman
rikkaimmassa valtiossa USA:ssa, jossa sairastaminen voi viedä ihmisen
taloudelliseen perikatoon. Päinvastoin kuin isäni lapsuudessa tänä päivänä
kaikilla on mahdollisuus Suomessa kouluttautua ja opiskeluajalta voi saada jopa
tukea.
Jotain opittavaakin meillä aiemmilta polvilta on. Aineellisesta
köyhyydestä huolimatta sotien jälkeisinä vuosina monet pitivät kunnia-asianaan huolehtia
omista ihmisistä, niin lapsista kuin vanhuksista. Joskus nykymenossa näyttää unohtuvan,
että julkisten palveluiden lisäksi tarvitsemme edelleenkin ihmisen omaa
vastuunkantoa sekä itsestä että kanssaihmisistä.
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on ”Yhdessä”. Se kuvaa sitä, miten Suomea on rakennettu ja
rauhaa varjeltu: ei repien ja riidellen, vaan yhdessä toisistamme huolta
pitäen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
