Koulutuksessa on värikäs vuosi takana. Vuoden aikana on puhuttu
koulutusleikkauksista, opetussuunnitelmista ja työrauhasta. Loppuvuoden
keskustelua ryyditti Pisa-tulosten julkistaminen, jossa Suomi teki historiansa
heikoimman tuloksen. Vaikka tulokset olivat kansainvälisesti vertaillen hyviä,
suunta on väärä. Erityisen huolestunut on syytä olla heikosti osaavien määrän
nopeasta kasvusta ja huippuosaajien vähenemisestä.
Koulutuksen tutkimuslaitoksen mukaan joka kuudes oppilas
lähtee peruskoulusta ilman riittäviä perusvalmiuksia jatko-opintoihin ja
työelämään. Runsas viisi prosenttia nuorista ei tavoita minimitasoa millään
osaamisen keskeisestä osa-alueesta eli lukemisessa, matematiikassa tai
luonnontieteissä. Selvityksen mukaan Suomessa on lähes lukutaidottomia nuoria.
Sanat ja kirjaimet kyllä hallitaan, mutta sanomalehden lukeminen ja sen
sisällön ymmärtäminen on monelle haastavaa. Eniten kelkasta ovat pudonneet Itä-
ja Pohjois-Suomen pojat. Lukutaidon heikkenemistä ei selitä niinkään
oppimisvaikeudet, kuin harjoittelun puute.
Perusopetuksen tavoitteet jäävät monilta saavuttamatta. Tätä
taustaa vasten tuntuu erikoiselta, että Suomessa vain 0,4 % jää vuosittain
luokalle. Päästämmekö heikosti pärjäävät oppilaat liian helposti perusopetuksen
läpi? Kannammeko näistä lapsista todellista vastuuta? Luokalle jääminen ei tietenkään
ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta jos oppilas on laiminlyönyt koulutyönsä,
voisiko luokan kertaamisella saada aikaan tarpeellisen muutoksen.
Pisa-raportissa todetaan, että ”heikosti osaavien osuuden
voimakas kasvu viittaa siihen, että oppilaiden tarvitsema yksilöllinen tuki ei ole
riittävää.” Suomessa otettiin käyttöön kolmiportainen tuki v.2011.Tällöin kunnat
purkivat valtaosan erityisluokista.Taustalla näytti vaikuttavan integroinnin
edistäminen lisäksi myös taloudelliset säästöt. Nykyisin erityistä tukea
saavista 60% opiskelee tavallisissa luokissa. Erityisoppilaiden pääsy
lähikouluun on kannatettavaa, kunhan he saavat riittävän tuen. Tällä hetkellä
tuki toimii monien mielestä vain näennäisesti paperilla.
Uudistukset näyttävät opettajien silmissä erilaiselta kuin
suunnittelijoiden pöydän vierestä.
On huolestuttavaa, että Ylen teettämässä kyselyssä kolmasosa
opettajista pelkää, että uusi opetussuunnitelma heikentää selvästi tai jonkin
verran oppimistuloksia. Haastateltavien mukaan lahjakkaille oppilaille uudistus
toimii, mutta heikot tipahtavat kyydistä aiempaa helpommin. Kaikki oppilaat
eivät kykene sellaiseen itseohjautuvuuteen, mitä visioissa nyt maalaillaan.
Opettajat tiedostavat opetussuunnitelmauudistuksen
tarpeellisuuden, mutta ihmettelevät siihen liittyviä yksipuolisia tulkintoja. Mm.
emeritusprofessori Kari Uusikylä on kritisoinut digitaalisuuden ylikorostamista
ja avoimien oppimisympäristöjen tulkitsemista seinättömyydeksi, tuolittomuudeksi
ja oppikirjattomuudeksi. Omalla tutulla opettajalla, luokalla ja jopa omalla
paikalla voi olla hänen mielestään yllättävänkin suuri merkitys työrauhalle ja
lapselle itselleen.
Ilolla ja kouluviihtyvyydellä on keskeinen merkitys
oppimishaluun. Silti pitää muistaa, että oppiminen on tuloksellisinta silloin,
kun sen eteen joutuu ponnistelemaan ja näkemään vähän vaivaa. Vaikkei se aina
niin kivaa olisikaan. Eheäksi ihmiseksi kasvaminen edellyttää kasvurauhaa,
tasapainoista mieltä ja sopivassa suhteessa vaatimustason nostoa.
