Kotipihani

Kotipihani
Ylläolevassa kuvassa kotipihaani ja kasvihuone

sunnuntai 19. marraskuuta 2017



Missä asut, kun vanhenet?

Asutko yksin yksiössä? Vai senioritalossa lähellä palveluita? Sinnitteletkö omakotitalossasi, vaikkei se vastaisi enää tarpeitasi asumisen helppoudesta tai esteettömyydestä? Haluatko asua eläkepäivinäsi kauniissa maalaismaisemissa, jossa on monenlaista elämää ympärillä?

Asumiseen liittyvät haaveet ja toiveet eivät häviä ikääntymisen myötä. Silti senioreiden asumistoiveista tiedetään yllättävän vähän. Erään tutkimuksen mukaan yli puolet aikoi asua eläkeläisenä samassa kodissa kuin nyt. 25% suunnitteli muuttavansa nykyistä pienempään asuntoon. 8% aikoi muuttaa lähelle lapsiaan tai ystäviään ja 7% piti parhaimpana ratkaisuna muuttoa senioritaloon. Yhteistä kyselyyn vastanneille oli halu asua omassa kodissa loppuun asti, oli se sitten vuokrattu tai oma.

Kun senioreilta kysyttiin haaveista kodin suhteen, he mainitsivat toiveissaan hissin, kynnyksettömyyden ja portaattomuuden, leveät oviaukot ja avarat pesutilat. Monet pitivät tärkeänä lasitettua parveketta tai pientä pihaa. Kauniita näköaloja, valoisuutta ja keskeistä sijaintia palveluiden lähellä arvostettiin. Asunnon koolla ei ollut samaa roolia kuin työvuosina. Monet korostivat sen sijaan yhteisten tilojen merkitystä. Niitä aiottiin varata perhejuhliin tai asukkaiden yhteisiin seurusteluhetkiin. Asunnoissa ei myös koettu välttämättömäksi saada omaa saunaa, vaan taloyhtiön sauna tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sieltä olisi mahdollisuus varata joko oma saunavuoro tai nauttia yhteisistä saunahetkistä muiden asukkaiden kanssa. Osa halusi luopua omistusasumisesta ja käyttää varoja mieluummin elämiseen ja omaan hyvinvointiin, kun taas joidenkin mielestä omistusasuminen oli ainoa oikea vaihtoehto.

Tosiasia on, että väki ikääntyy ja yhä useampi on hyvässä kunnossa vanhana. Samalla seniorien vaatimustaso asumiselle nousee. Eläkkeellä olevat vaativat asumiseltaan esteettisyyttä, harrastamisen ja liikkumisen mahdollisuuksia, yhteisöllisyyttä ja luonnonrauhaa.

Uuden kodin hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun jää eläkkeelle, pesä tyhjenee tai rinnalta puoliso kuolee. Ilahduttavan moni seniori on luova ja omatoiminen saadakseen itselleen mieleisen kodin. Eri puolella Suomea on noussut eläkeläisten oman aktivisuuden synnyttämiä yhteisöllisiä asumisratkaisuja, kuten Loppukiri Arabianrannassa tai Heinolan maatilayhteisön osuuskunta Mäntsälässä. Täällä Hämeenlinnassa on tarjolla lähes 700 Vanhusten Asuntosäätiön esteetöntä asuntoa. Tärkeää on varautua mieleiseensä asumisratkaisuun ajoissa.