Työelämä muuttaa lasten arkea

Elämme nykyisin 24 tuntia auki olevassa yhteiskunnassa. Siksi yhä useampi suomalainen työskentelee muissa kuin perinteisissä ”kahdeksasta neljään”- työvuoroissa. Kun eduskunta kumosi vähittäiskaupan ja parturi-ja kampaamoliikkeiden aukioloajoista annetun lain, palvelualoilla työskentelevien ilta- ja viikonlopputyö lisääntyi entisestään. Koska monilla epäsäännöllistä työaikaa tekevistä on lapsia, muutokset valuvat lapsiperheiden arkeen.

Epätyypillinen työaika on usein yhteydessä tiettyyn ura- ja elämänvaiheeseen: pikkulapsiperheiden vanhemmat tekevät töitä toimistotyöaikojen ulkopuolella kaikista työntekijäryhmistä eniten. Osalle perheistä se on keino saada parempaa palkkaa ja edetä uralla. Myös säännöllistä päivätyötä tekevät perheet joustavat työajoissa. Usein syynä ovat ylityöt tai matkatyöt.

Tutkimusten mukaan vuorotyön tekeminen kasaantuu perheissä. On tyypillistä, että jos toinen vanhemmista tekee vuorotyötä, toinenkin tekee töitä iltaisin, öisin tai viikonloppuisin. Huomattavaa on, että työntekijät pystyvät harvoin itse valitsemaan, mihin vuorokaudenaikaan työskentelevät. Työaikojen määrittely lähtee ymmärrettävästi työnantajan tarpeesta.

Työelämän muutokset haastavat myös kunnan. Hiljattain uusitussa varhaiskasvatuslaissa kuntia velvoitetaan tarjoamaan päivähoitoa vanhempien työaikojen mukaisesti. Epätyypilliset ja ennakoimattomat työajat edellyttävät kunnissa vuorohoitopaikkojen lisäämistä ja varhaiskasvatuksen uudistamista. Hämeenlinnassakin vuorohoidon kysyntä on kasvanut. Tällä hetkellä meillä on tarjolla n.150 vuorohoitopaikkaa. Ahveniston päiväkoti on auki joka päivä vuorokauden ympäri. Kutalassa vuorohoitopaikkojen määrää on lisätty.  Näiden lisäksi vuorohoitopaikkoja löytyy Kaivokadun, Rengon, Lammin ja Iittalan päiväkodeista.

Perheissä työaikojen koordinointi vaatii luovuutta ja joustavuutta. Etenkin yksinhuoltajaperheissä ilta- ja viikonlopputyöt edellyttävät hyvää tukiverkostoa. Vaikka osalle perheistä epätyypilliset työajat on tervetullut keino pyörittää sujuvasti lapsiperheen arkea, keskimäärin ne tuottavat enemmän haasteita työn ja perheen yhteensovittamiselle kuin säännöllinen päivätyö. Ongelmia aiheuttaa erityisesti työaikojen ennakoimattomat muutokset ja perheenjäsenten aikataulujen erirytmisyys.

Lapsille vanhempien ketjutetut työvuorot voivat olla uuvuttavia. Ne tarkoittavat pitkiä jopa yön yli jatkuvia hoitojaksoja. Sen vastapainona lapset voivat joskus nauttia kotona pitkistä vapaajaksoista kiireettömine aamuineen. Vuorohoidossa olevat lapset saavat myös mahdollisuuden kokea ilta-ja viikonloppuaikaan pienemmän lapsiryhmän hyödyt.

Vuorohoito haastaa sekä päiväkodin että lapsen. Hoitoaikojen muutokset ja peruutukset vaikeuttavat sekä päiväkodin että lapsen mahdollisuutta ennakoida arkeaan. Hoidossa voi olla samaan aikaan virkeitä että väsyneempiä lapsia, joiden vireystila varhaiskasvatuksen vastaanottamiseen on aivan erilainen. Lastentarhanopettajilta vaatiikin suurta ammattitaitoa järjestää laadukasta esiopetusta lapsille, joiden vanhempien työajat vaihtelevat. Lasten kaverisuhteillekin läsnäolon katkonaisuus voi aiheuttaa oman vaikeuskertoimen.

Päiväkotien pidennetyt aukioloajat ja ympärivuorokauden auki olevat vuoropäiväkodit on arvokas suomalainen keksintö. Ne mahdollistavat vanhempien työssäkäynnin ja laadukkaan varhaiskasvatuksen kaikille lapsille. Helppoa se ei kuitenkaan ole.

Hyvinvointia etsimässä

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on ollut viime vuosien suuri menestystarina. Sen nerokas oivallus on ollut, että yhdessä voimme hoitaa asioita paremmin. Suomalaiset ovat vuosien saatossa luoneet päiväkotijärjestelmän, jotta pienten lasten vanhemmat voisivat käydä töissä. Kansalaisillamme on mahdollisuus lähes ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon. Maksamme opiskelijoille opintotukea, jotta he voisivat opiskella itselleen ammatin. Meillä on kattava vanhustenhoito, jotta voisimme elää turvallisesti vanhuutta. Vakavan sairauden osuessa kohdalle, voimme olla varmoja, että ilman vakuutustakin saamme hyvää hoitoa. Vaikka parannettavaa löytyy, voimme olla tyytyväisiä yhteiskunnaltamme saamiin palveluihin.

Tavalliset kansalaiset ja poliitikot ovat varsin yksimielisiä siitä, että hyvinvointivaltio on säilytettävä. Sen puolustaminen ei ole vain vasemmiston yksinoikeus, vaan siihen on myös poliittinen oikeisto vahvasti sitoutunut. Monet kuitenkin epäilevät, että Sipilän hallituksen leikkauspäätökset romuttavat hyvinvoinnin. Se ei pidä paikkaansa. Vaikka tiukennuksia palveluihin on tullut, on hyvä säilyttää suhteellisuudentajunsa. Esim. Hämeenlinnassa käytetään tänä vuonna palveluihin rahaa enemmän kuin koskaan.

Kansainvälisten vertailujenkaan perusteella meillä ei hyvinvoinnissa ole mitään hävettävää. Suomi on maailman kuudenneksi onnellisin maa, kun mittareina käytetään kansantuotetta henkeä kohti, odotettavaa elinikää, vapautta elämänvalintoihin tai korruptioastetta. Maailman talousfoorumin mukaan meillä on maailman paras infrastruktuuri ja parhaat valmiudet informaatioteknologian hyödyntämiseen. OECD:n raportissa suomaisnuorten osaaminen on edelleenkin OECD-maiden huippua ja ForeignPolicy -lehden julkaisuissa Suomi todettiin yhdeksi maailman turvallisimmista ja vakaimmista maista.

Jonkinlaisena tunnustuksena maamme olosuhteita kohtaan voidaan kaiketi pitää sitäkin, että turvapaikanhakijat pyrkivät Suomeen: he hakeutuvat maihin, joissa on suurimmat mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään. Mikä tuntuukin olevan katastrofi omissa silmissämme, näyttää lottovoitolta muualla.

Hyvinvoinnin säilyttämisessä ei talousvetoinen keskustelu yksinomaan riitä. Harva suomalainen kärsii enää puutetta perinteisessä mielessä, vaan tilalle on tullut uudenlaisia hyvinvointiongelmia. Hyvinvointivaltiossa, joka perustuu laajoihin tulonsiirtoihin ja korkeaan verotukseen, vaarana on, että yksilön moraalinen vastuu ohenee. On hyvä joskus pysähtyä miettimään, olemmeko ulkoistaneet elämämme jo liikaa yhteiskunnan huoleksi? Vai miksi siitä huolimatta, että meillä on laaja päivähoito-oikeus, kattava lastensuojelujärjestelmä ja oppilas-ja opiskelijahuolto, meillä on huostaanotettuja lapsia enemmän kuin koskaan? Jos julkiset palvelut olisivat ratkaisu kaikkiin hyvinvointipulmiin, lapsiperheissä ei näitä ongelmia pitäisi olla.

Pitäisikö meidän kansalaisten tulla puoliväliin vastaan, jotta yhteiskunta kykenisi hoitamaan oman osuutensa? Hämeenlinnassakin olisi helppo saada aikaan satojen tuhansien eurojen säästöt, jos vain muistaisimme perua varaamamme terveyskeskus- tai hammaslääkäriajat, silloin kuin emme niitä käytä. Siivoamalla roskamme säästöä tulisi 150 000 euron edestä.

Hyvinvointi ei lisäänny vain palveluja lisäämällä. Sen syntyy vaikuttaa moni muukin asia: ihminen itse, hänen läheisensä, elämänvalintansa sekä lähiympäristö. Vastuu hyvinvoinnista kuuluu jokaiselle.

 Suomi on edelleen paras maa meille suomalaisille. Iloista juhannusta kaikille!

Vapaaehtoisvoimin iloa ja hyvinvointia hämeenlinnalaisten arkeen

Aina kun aukaisen Meno info-palstan, tunnen iloa ja ylpeyttä hämeenlinnalaisista. Palsta suorastaan pullistelee kaupunkilaisten oman aktiivisuuden synnyttämiä tilaisuuksia ja toimintaa eri puolilla kaupunkia. Jokaiselle löytyy jotakin. Samanlaista tunnetta koen vieraillessani reilun vuoden toimineessa Kumppanuustalossa. Kaupunkilaiset ovat todella ottaneet talon omakseen. Päätös sen perustamisesta keskelle kaupunkia olikin lautakunnassa siksi täysin oikea.

Suomessa on laskettu olevan yli 120 000 yhdistystä ja järjestöä, joista 70 000 toimii aktiivisesti.  Hämeenlinnassakin olisi iltaisin ja viikonloppuisin varsin hiljaista ilman tätä talkootyötä. Lukuisat urheilukilpailut, kulttuuritapahtumat, asukasillat ja koulutustilaisuudet jäisivät kaupungissa järjestämättä ilman järjestöjen ja yhdistysten työtä. Ilman eläkeläisjärjestöjä, Vapaaehtoiskeskus Pysäkkiä tai avointa kumppanuustoimintaa moni kerho, ystäväpalvelu ja taloyhtiötoiminta jäisi toteutumatta. Erilaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen työ ja vertaistuki on korvaamattoman arvokasta niille ihmisille, jotka ovat kohdanneet elämässään kriisiin tai sairastuneet vakavasti. Taitaisi meillä myös olla varsin hiljaista popuptapahtumien saralla, jos emme niitä itse järjestäisi.   

Vapaaehtoisten tekemälle työlle on ominaista, että he pyörittävät haluamaansa toimintaa ilman ulkoista pakkoa ja hyötyä. Periaatteena on toimia tavallisen ihmisen ehdoin ja käyttää hyväksi sitä arjen asiantuntemusta, jota vapaaehtoisella itsellään on. Tyypillistä on, että työikäiset pyörittävät talkoovoimin omien lastensa harrastustoimintaa, kun taas eläkeläiset antavat aikaansa varsinaiselle vapaaehtoistyölle.

Talkootyössä korostuu usein vastuu itsestä ja toisista: osallistumisen motiivina on halu auttaa ja tukea kanssaihmistä. Myös auttaja saa jotain itselleen: hyvän mielen, mahdollisuuden kehittää itseään, mielekästä tekemistä ja rytmiä arkeen. Monet sanovatkin, että työ toisten hyväksi tuo elämään sisältöä ja tarkoitusta. Samalla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja käyttää omia kykyjä. Monille eläkeläisille se myös tarjoaa työelämän jälkeen mahdollisuuden kiinnittyä uuteen samanhenkiseen yhteisöön.

Monilla kansalaistoiminnan alueilla vapaaehtoisten määrä on pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt. Merkittävä muutos on kuitenkin tapahtunut vapaaehtoisuuden laadussa. 2010-luvulla ihmisiä on vaikea motivoida toimintaan, jossa aikaa käytetään turhiksi koettujen yhdistysrutiinien pyörittämiseen. Tästä syystä omaehtoinen ja itseorganisoitu toiminta on lisääntynyt, varsinainen järjestötyö vähentynyt. Erityisesti nuoremmat ikäpolvet haluavat osallistua konkreettiseen toimintaan. Auttamisenhalun kohteet myös vaihtuvat aiempaa nopeammin: milloin järjestetään tempauksia lapsiperheiden, milloin turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Myös toimintaan sitoutuminen on muuttunut. Monet kokevat sitoutumisen samaan toimintaan liian pitkäksi aikaa ahdistavaksi. Toimintaan saattaisikin osallistua enemmän ihmisiä, jos tarjolla olisi ajallisesti joustavia ja lyhytaikaisia osallistumismahdollisuuksia.

Vapaaehtoistoimintakaan ei synny tyhjästä, eikä jaksa pitkään ilman ulkopuolista tukea.  Sille on oltava tietyt edellytykset, jossa kaupunki voi olla apuna. Tarvitaan koulutusta, ohjausta ja palautetta. Tiedotukseen ja viestintään tarvitaan kaupungilta apua ja tukea. Yhteisöllisyys ei siis ole katoamassa, vaan muuttamassa muotoaan monen kirjavaksi yhdessä olemiseksi.