Isäni maa

Isäni maa

Olen Karjalan toisen polven evakko. Evakkoja ja meitä jälkeläisiä on paljon: luovutetuilta alueilta siirrettiin Suomeen peräti 410 000 karjalaista ja Hämeeseenkin yli 73 000.

Isäni oli kotoisin Laatokan Karjalasta, Jaakkimasta, Miklin kylästä. Hänen kotitalonsa oli kulkenut suvussa kolmen sukupolven ajan. Sieltä hän lähti evakkoon ensimmäisen kerran 4- ja toisen kerran 9-vuotiaana. Evakkotaival lähti Uukuniemeltä Suomen poikki pitkin Pohjanmaan rannikon ruotsinkielisiä alueita ja päätyi Kankaanpäähän Kivilahti-nimiselle tilalle. 

Sotavuodet vaikuttivat isääni merkittävästi. Kun hänen lapsuudenperheensä menetti kotinsa ja lähes koko omaisuutensa, elämä jouduttiin vieraissa oloissa rakentamaan uudelleen. Omillaan pärjäämään tottuneille oli vaikea asua toisten nurkissa muilta saadun avun varassa.  Eikä siirtokarjalaisiin aina suhtauduttu myötämielisesti, vaan heitä myös vieroksuttiin.

Isäni kertoi vaistonneensa jo pienenä, että vanhemmilla oli murheita enemmän kuin kylliksi, eikä hän halunnut lisätä näiden taakkaa omilla huolillaan. Puhumattomuuden kulttuurissa isästäni kehkeytyikin monien sotavuosia kokeneiden tavoin pidättyväinen, mutta valoisa ihminen. Realistina hän ei koskaan haikaillut Karjalaa takaisin, mutta halusi ehdottomasti ennen kuolemaansa näyttää, mistä oli lähtöisin.

Kuten monella muullakin karjalaisella, isälläni oli kova näyttämisen ja pärjäämisen halu. Kun hän ymmärsi, ettei tilasta ollut kahdelle pojalle elannoksi, hän lähti vanhempiensa vastustuksesta huolimatta opiskelemaan itselleen ammatin isoveljeltään lainaamilla rahoilla. Elämässä piti päästä eteenpäin, eikä voihkia sitä, mikä oli menetetty.

Isääni ei enää ole, mutta hänen kokemuksensa ja ajattelutapansa vaikuttaa meihin jälkipolviin edelleenkin. Oman isänmaallisuuteni pohja on vankasti sukuni juurissa.

Siksi on myönnettävä, että kun jokin aika sitten luin sanomalehdestä jutun, jossa kuvattiin, mitkä kaikki asiat ovat Suomessa pielessä, en ymmärtänyt lainkaan kirjoittajaa: kaikista tiukennuksista huolimatta, meillä asiat ovat paljon paremmin kuin aiemmilla sukupolvilla tai muissa maissa. Suomen itsenäisyyden tarina on edelleenkin talouden ja hyvinvoinnin menestystarina. Yhtä hyvin kirjoittaja olisi voinut listata ne asiat, jotka ovat hyvin. Sillä niitähän on paljon:

Suomessa talot ovat lämpimiä, eikä meidän tarvitse laittaa kuumavesipulloja sänkyihimme, kuten Englannissa. Sähköä saadaan koko ajan, eikä parina tuntina illalla, kuten itäisessä naapurissamme pahimpien pakkasjaksojen aikana.

Suomessa on kattava katu- ja viemäriverkosto, josta huolehditaan säännöllisesti. Saamme hanoistamme juomakelpoista vettä, mikä ei ole itsestään selvää suurimmassa osassa maailmaa.

Luonnonkatastrofit ja mellakat ovat toistaiseksi kiertäneet meidät kaukaa. Voimme kääntyä poliisin tai viranomaisten puoleen pelkäämättä. Saamme myös vapaasti arvostella heitä tai poliitikkoja, jos koemme tulleemme väärin kohdelluiksi.

Terveydenhuoltomme on lähes ilmaista, toisin kuin maailman rikkaimmassa valtiossa USA:ssa, jossa sairastaminen voi viedä ihmisen taloudelliseen perikatoon. Päinvastoin kuin isäni lapsuudessa tänä päivänä kaikilla on mahdollisuus Suomessa kouluttautua ja opiskeluajalta voi saada jopa tukea.

Jotain opittavaakin meillä aiemmilta polvilta on. Aineellisesta köyhyydestä huolimatta sotien jälkeisinä vuosina monet pitivät kunnia-asianaan huolehtia omista ihmisistä, niin lapsista kuin vanhuksista. Joskus nykymenossa näyttää unohtuvan, että julkisten palveluiden lisäksi tarvitsemme edelleenkin ihmisen omaa vastuunkantoa sekä itsestä että kanssaihmisistä.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on ”Yhdessä”.  Se kuvaa sitä, miten Suomea on rakennettu ja rauhaa varjeltu: ei repien ja riidellen, vaan yhdessä toisistamme huolta pitäen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

  

Missä asut, kun vanhenet?

Asutko yksin yksiössä? Vai senioritalossa lähellä palveluita? Sinnitteletkö omakotitalossasi, vaikkei se vastaisi enää tarpeitasi asumisen helppoudesta tai esteettömyydestä? Haluatko asua eläkepäivinäsi kauniissa maalaismaisemissa, jossa on monenlaista elämää ympärillä?

Asumiseen liittyvät haaveet ja toiveet eivät häviä ikääntymisen myötä. Silti senioreiden asumistoiveista tiedetään yllättävän vähän. Erään tutkimuksen mukaan yli puolet aikoi asua eläkeläisenä samassa kodissa kuin nyt. 25% suunnitteli muuttavansa nykyistä pienempään asuntoon. 8% aikoi muuttaa lähelle lapsiaan tai ystäviään ja 7% piti parhaimpana ratkaisuna muuttoa senioritaloon. Yhteistä kyselyyn vastanneille oli halu asua omassa kodissa loppuun asti, oli se sitten vuokrattu tai oma.

Kun senioreilta kysyttiin haaveista kodin suhteen, he mainitsivat toiveissaan hissin, kynnyksettömyyden ja portaattomuuden, leveät oviaukot ja avarat pesutilat. Monet pitivät tärkeänä lasitettua parveketta tai pientä pihaa. Kauniita näköaloja, valoisuutta ja keskeistä sijaintia palveluiden lähellä arvostettiin. Asunnon koolla ei ollut samaa roolia kuin työvuosina. Monet korostivat sen sijaan yhteisten tilojen merkitystä. Niitä aiottiin varata perhejuhliin tai asukkaiden yhteisiin seurusteluhetkiin. Asunnoissa ei myös koettu välttämättömäksi saada omaa saunaa, vaan taloyhtiön sauna tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sieltä olisi mahdollisuus varata joko oma saunavuoro tai nauttia yhteisistä saunahetkistä muiden asukkaiden kanssa. Osa halusi luopua omistusasumisesta ja käyttää varoja mieluummin elämiseen ja omaan hyvinvointiin, kun taas joidenkin mielestä omistusasuminen oli ainoa oikea vaihtoehto.

Tosiasia on, että väki ikääntyy ja yhä useampi on hyvässä kunnossa vanhana. Samalla seniorien vaatimustaso asumiselle nousee. Eläkkeellä olevat vaativat asumiseltaan esteettisyyttä, harrastamisen ja liikkumisen mahdollisuuksia, yhteisöllisyyttä ja luonnonrauhaa.

Uuden kodin hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun jää eläkkeelle, pesä tyhjenee tai rinnalta puoliso kuolee. Ilahduttavan moni seniori on luova ja omatoiminen saadakseen itselleen mieleisen kodin. Eri puolella Suomea on noussut eläkeläisten oman aktivisuuden synnyttämiä yhteisöllisiä asumisratkaisuja, kuten Loppukiri Arabianrannassa tai Heinolan maatilayhteisön osuuskunta Mäntsälässä. Täällä Hämeenlinnassa on tarjolla lähes 700 Vanhusten Asuntosäätiön esteetöntä asuntoa. Tärkeää on varautua mieleiseensä asumisratkaisuun ajoissa.

Suosion tavoittelu johtaa poukkoilevaan politiikkaan

Kuntavaalit on käyty ja valtuutetut ryhtyneet töihin. Kuntapäättäjillä on suuri vastuu: vaikutamme monilla päätöksillämme suoraan ihmisten elämään.

Politiikan tekeminen on muuttunut aiempaa haasteellisemmaksi. Kun yhä suurempi osa äänestäjistä on liikkuvia ja gallupit heiluttavat puolueiden kannatusta kyselystä toiseen, näyttää politiikasta tulleen puolueiden välistä suosionkalastelukilpailua. Jos päättäjä asettaa kykynsä enemmän oman vaalimenestyksensä kuin yhteiskunnallisen hyvän palvelukseen, olemme hukassa. Oxfordin yliopiston tutkija totesi hiljan, että neljän vuoden vaalikausi motivoi pitkän aikavälin ongelmien väistelyyn, sillä niillä ei voiteta vaaleja.

Poliitikot ovat aina tehneet mieluummin kivoja päätöksiä, jakaneet rahaa ja hyvinvointia, kun on ollut, mistä jakaa. Vaikeampaa on tehdä konkreettisia päätöksiä talouden tasapainottamisesta tai velkaantumisen taittamisesta. Holtittomasti veronmaksajien rahaa kaikkialle lupaileva poliitikko ei aja kuntalaisen etua pitkässä juoksussa. Äänestäjillä on lupa odottaa kestäviä ratkaisuja, ei hetken helpotuksia.

Yleisen mielipiteen myötäily poliittisen suosion tavoittelemiseksi on johtanut poukkoilevaan politiikkaan. Muistamme, kuinka edellinen hallitus ampui omat lakiesityksensä alas vaalien alla. Nykyinen hallitus on saanut enemmän aikaan, mutta kautta on leimannut lukuisten lakiesitysten peruminen. Kahdentoista vuoden yrityksistä huolimatta sotea ei tahdota saada maaliin.

Kansalaismielipide ei voi koskaan toimia ainoana päätöksenteonpohjana, sillä se voi viedä harhaan. Näin kävi Brexitissä ja Trumpin valinnassa. Tulevaisuuden uskonsa menettänyt tarttuu mihin tahansa lupaukseen ja tästä ammentava politiikka käyttää ihmisten tietämättömyyttä ja pelkoja hyväkseen. On myös perin inhimillistä, että ihminen muodostaa mielipiteensä jostakin asiasta tarkastelemalla sitä vain omasta tai kaltaistensa näkökulmasta. Päättäjällä pitää olla kanttia tehdä siedettäviä ratkaisuja kaikkien kannalta, vaikka se ei jokaista miellyttäisikään.

Poliitikko ei saa ummistaa silmiään ihmisten huolilta, vaan ne pitää ottaa tosissaan. Politiikan tarkoitus on huolehtia ihmisistä. Vähintä mitä poliitikko voi tehdä, on käydä perustelemassa ihmisille päätöstensä syyt. Silläkin uhalla, että joutuu itse arvostelulle alttiiksi. Tiedämme, että vaikeina aikoina ei ole helppoja ratkaisuja. Äänestäjät odottavat meiltä päättäjiltä vastuun kantamista ja tarvittavien päätösten tekemistä.

Kenen suulla ikäihmisten asioista puhutaan?

Olen toiminut viimeisen neljän vuoden aikana Ikäihmisten lautakunnan puheenjohtajana. Siinä roolissa olen saanut vierailla monissa vanhustenhoidon yksiköissä, tutustua kotihoitoon ja kiertää ikäihmisille suunnatuissa tilaisuuksissa puhumassa ja kuuntelemassa ihmisten tuntoja. Synkimmät arviot vanhustenhuollon tilasta kuulen usein meidän poliitikkojen suusta, positiivisimmat vanhusten itsensä kertomana. Joskus jopa mietin, sopiiko joidenkin tarkoitusperiin ylläpitää tietoisesti yksipuolista, turhankin negatiivista kuvaa ikääntyneistä?

Ikäihmiset ovat terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin koskaan. Yli 90% 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona, vajaa kymmenesosa pitkäaikaishoivassa. Silti puhumme ikääntyneistä lähes aina hoivan näkökulmasta. Unohdamme, että he ovat yhteiskuntamme aktiivisia ja täysivaltaisia jäseniä, siinä missä me muutkin.

Olen nähnyt myös sellaista, mitä en olisi toivonut näkeväni. Ikäihmisiin liittyvissä epäkohdissa on paljon aiheita, joista näyttäisi olevan suorastaan kiellettyä puhua. Osin syynä on se, että jätämme heidän oman äänensä kuulematta ja puhumme itse heidän puolestaan. Ikävä kyllä ikääntyneet eivät voi aina luottaa puhujien vilpittömyyteen: verhoillusti saatetaan kyllä puhua vanhuksen parhaasta, mutta todellisuudessa taustalla voivat vaikuttaa varsin itsekkäät motiivit.

Milloin äänessä ovat omaiset. Joskus oikeampi nimitys olisi: perilliset. Suomessa ikääntyneiden omaisten auttaminen on ilahduttavan yleistä. Aina ei kuitenkaan ole kyse epäitsekkäästä auttamisesta. Läheisen harjoittama ikääntyneen taloudellinen hyväksikäyttö on lisääntynyt huolestuttavasti. Lievemmässä muodossa omaiset saattavat viestittää vanhukselle, ettei hän saisi käyttää omia rahojaan tarvitsemiinsa palveluihin. Jälkipolvillehan jäisi näin jaettavaa vähemmän. Räikeimmissä tapauksissa on kyse suoranaisesta taloudellisesta hyväksikäytöstä. Poliisin tietoon tuli viime vuonna yli 16 000 tutkintaan johtanutta talousrikosepäilyä, joissa uhri oli iäkäs. Todennäköisesti luku on suurempi, sillä uhri tuntee usein häpeää ja suojelee läheistään -etenkin jos kyseessä on oma lapsi tai sukulainen, johon uhrilla on vahva riippuvuussuhde. Kun ikääntynyt laskee markoissa tai ei ole koskaan hoitanut talousasioitaan itsenäisesti, on riski hyväksikäytölle suuri. Sähköiset palvelut ovat monelle teräväpäisellekin iäkkäälle vaikeita, mikä myös osaltaan mahdollistaa hyväksikäytön.

Milloin ikääntyneiden ääntä käyttävät työntekijät. Vanhustenhuollon työntekijöissä on suoranaisia helmiä, jotka antavat työlle kaikkensa. Saavatko vanhukset puhua kuitenkin myös niistä työntekijöistä, jotka ovat kovakouraisia ja suhtautuvat heihin alentuvasti tai epäystävällisesti? Hoitajamitoituksista puhuttaessa käy joskus mielessä, kumpi puhujaa kiinnostaa enemmän: hoidon laatu vai edunvalvonta. Samalla määrällä kun näytetään toisessa yksikössä järjestettävän jos jonkinlaista viriketoimintaa ja ulkoilutusta, kun toisessa saadaan aikaan vain välttämättömin. Tutkimusten valossa hoidon laatuun vaikuttaa ennen kaikkea henkilöstön auttamishalu ja aikaansaannoskyky, asenne työhön ja työn organisointi. Henkilöstöä pitää toki olla riittävästi. Monissa maissa ei tiukkaan säädeltyä mitoituslukua kuitenkaan ole ja silti tyytyväisyys vanhustenhuoltoon on meitä suurempaa.

Emmekä me poliitikotkaan puheissa hopealle jää. Varmasti monella meistä onkin vilpitön halu parantaa vanhusten asemaa. Jos puheet jäävät kuitenkin pelkiksi vaalienaluspuheiksi, näyttäisi mukana olevan myös silkkaa laskelmointia: tiedämme kyllä, että eläkeläiset ovat merkittävän kokoinen äänestäjäkunta.

On hyvä, että ikäihmisten puolestapuhujia on paljon. Ikäihmiset ovat kuitenkin itse omien asioidensa parhaita asiantuntijoita. Siksi heidän omaa ääntään pitäisi kuulla tarkemmin.

Monipuolinen kielitaito on Suomen kilpailuvaltti

Takavuosien mainoslauseen sanoin: vaikka loma on yhtä juhlaa, on arkeen hyvä palata. Näinä päivinä suomalaiset palaavat töihin ja oppilaat kouluihin. Pitkän taantuman jälkeen arki lähtee rullaamaan vihdoin aiempaa valoisammissa tunnelmissa: vienti on alkanut vetää ja yritykset investoida.
Jotta suomalaistuotteet kävisivät kaupaksi, tarvitsemme kielitaitoisia ihmisiä. Kielet antavat myös pohjan muiden maiden kulttuurien tuntemiselle ja eri maista tulevien ihmisten ymmärtämiselle. Se on entistä tärkeämpää, sillä kohtaamme jatkuvasti joka puolelta tulevia ihmisiä.

Kielitaidon pohja luodaan useimmiten koulussa. Olemme tähän asti saaneet olla ylpeitä suomalaisten kielitaidosta. Harvinaisempien kielien opiskelu on kuitenkin vähentynyt melkoisesti. Kun vielä 1990-vuosikymmenen loppuvuosina peruskouluissa opiskeli esim. saksaa 70 000 oppilasta, nyt määrä on kutistunut 30 000. Kaikkein suosituinta vieraiden kielten opiskelu oli v. 1997. Silloin yli 40% oppilaista opiskeli pakollisten kielten lisäksi vapaaehtoista A2-kieltä.

1990-luvulla tehtiin monia kielten opiskelun vähentymiseen vaikuttaneita päätöksiä. Kunnilta mm. poistettiin velvollisuus tarjota perusopetuksessa muita kuin pakollisia kieliä. Tämä johti siihen, että monissa kunnissa ei tarjota käytännössä muita pitkiä kieliä kuin englanti. Harvinaisempien kielten ryhmiin saatetaan vaatia niin suuria ryhmäkokoja, että ryhmiä ei käytännössä pystytä muodostamaan. Vaikka oppilaita jonkin kielen opiskeluun olisikin riittävästi, ryhmien järjestäminen yhteistyössä naapurikoulujen kesken koetaan lukujärjestysteknisesti niin hankalaksi, että ryhmää ei välttämättä synny.

Kielet myös kilpailevat suosiosta muiden oppiaineiden kanssa. Oppilas ei välttämättä valitse alakoulussa A2-kieltä, jos sen tuntimäärä yläkoulun puolella vähentää mahdollisuutta ottaa muita valinnaisaineita. Alakoulussa ylimääräisen kielen ottamista saatetaan vieroksua myös siksi, että se lisää lukujärjestykseen tunteja.

Harvinaisempien kielten tarjonta on keskittynyt suuriin kaupunkeihin ja ennen kaikkea Etelä-Suomeen. Nykyinen hallitus on tilanteesta huolissaan. Siksi se on aloittanut kieltenopetuksen varhentamiseen liittyvän hankkeen, johon yksikään Kanta-Hämeen kunnista ei kuitenkaan hakeutunut. Hanke-ja projektirahoitus koetaan kunnissa ongelmallisena. Jos haluamme jatkossa monipuolisia kielten osaajia, tarvitsemme peruskouluihin pysyvämpiä ratkaisuja vieraiden kielten opetuksen järjestämiseksi.

Koulutuksella elämä kuntoon

Kuntavaalit on pidetty ja luottamuspaikat pääpiirteittäin jaettu. Kun historiallinen maakuntauudistus astuu voimaan 2019, tulee koulutuksesta yksi kunnan merkittävimmistä tehtävistä. Tulevalla valtuustokaudella Kokoomus ottaa hoitaakseen puheenjohtajuuden Sivistys-ja hyvinvointilautakunnassa, jossa päätetään keskeisistä koulutukseen ja varhaiskasvatukseen liittyvistä asioista. Jotta sivistyksen lisäksi myös hyvinvointi toteutuisi, on koulujen sisäilmaongelmat vihdoin saatava Hämeenlinnassa kuntoon. Tähän on kaikki edellytykset, sillä nykyinen valtuusto on jo tehnyt päätökset yli 50 milj. euron investoinneista päiväkoti-ja koulukiinteistöihin.

Koulutuksella on lapsen ja nuoren elämässä erityinen merkitys. Kodin lisäksi se on keskeisin nuoren elämään vaikuttava kasvuympäristö. Koulu on paikka, jossa kasvetaan tasapainoiseksi ja työkykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Tasapainoiseen elämään nuori tarvitsee vahvan taustatuen, jonka parhaimmillaan antavat koti ja koulu yhdessä. Jos koti ei jostain syystä pysty nuorelle tukea antamaan, korostuu koulun merkitys ja vastuu. Koulua ei pitäisikään siksi nähdä pelkkänä opinahjona, vaan parhaassa tapauksessa se on paikka, joka laittaa nuoren elämän raiteilleen. Peruskoulua voidaan hyvästä syystä pitää aarteena: se on ainoa yhteiskunnan instituutioista, joka tavoittaa koko ikäluokan. Siellä tehtävillä ratkaisuilla on valtavan suuri merkitys jokaisen lapsen elämään ja perheiden arkeen.

Edellisessä kouluterveyskyselyssä voidaan peruskoululaisista erottaa ryhmä, jolla on erittäin vaikeat kotiolot. Tällä hetkellä joka kymmenes lapsi tulee kouluun päihdeperheistä. Poliisin tietoon tulee entistä useampi perhe-ja lähisuhdeväkivaltatapaus. Työttömyys, perhesiteiden höltyminen ja avioerot näkyvät monin tavoin koulujen arjessa.

Sama kysely avaa toivoa antavan näkökulman. Mitä paremmat koulukokemukset vaikeista perheoloista olevalla ryhmällä oli, sitä vähemmän heikoistakin kotioloista tulevilla esiintyy vaikeaa masentuneisuutta ja syrjäytymistä. Yhdenkin aikuisen tuki lapsen arjessa voi olla ratkaiseva.
Kunnassa tehdään merkittävimmät koulua koskevat päätökset. Lapsen etu tulisi asettaa päätöksenteossa aina etusijalle. Koulu tulisi rakentaa paikaksi, jossa opitaan ja jossa on mahdollisuus tukea oppilaan hyvinvointia. Tehokkainta ja vähiten lasta leimaavaa apu on silloin, kun se annetaan lapsen luonnollisessa toimintaympäristössä. Koulun päivittäisen toiminnan järjestäminen asianmukaisella tavalla on kaikessa yksinkertaisuudessaan parasta mahdollista ongelmien ennaltaehkäisyä. Sopivankokoiset opetusryhmät, riittävän laaja tuntikehys ja mahdollisuus saada tarpeen mukaan erityisopetusta mahdollistavat mielekkään oppimisen ja onnistumisen ilon.

Koulupsykologi-ja terveydenhuoltopalvelujen saatavuus vahvistaa lapsen kasvua terveeksi aikuiseksi.
Eikä ole lainkaan yhdentekevää, millaiset ruokailu-ja liikuntatottumukset nuori kasvuiässä omaksuu, lepääkö hän riittävästi ja löytyykö elämään rytmi. Kasvuiässä omaksutut terveystavat määrittävät näet vahvasti myös aikuisiän hyvinvointia ja terveyttä. Turvalliset kevyen liikenteen väylät ja virikkeelliset koulun piha-alueet kannustavat lasta liikkumaan ja toimivat samalla ympäristön lähiliikuntapaikkoina.

Koulun tulisi olla lasten kannalta viihtyisiä työntekoon kannustavia keitaita. Tähän on Hämeenlinnassa kaikki mahdollisuudet, kun vain halua löytyy.

Vaatimustason nostoa vai lisää kouluviihtyvyyttä?

Koulutuksessa on värikäs vuosi takana. Vuoden aikana on puhuttu koulutusleikkauksista, opetussuunnitelmista ja työrauhasta. Loppuvuoden keskustelua ryyditti Pisa-tulosten julkistaminen, jossa Suomi teki historiansa heikoimman tuloksen. Vaikka tulokset olivat kansainvälisesti vertaillen hyviä, suunta on väärä. Erityisen huolestunut on syytä olla heikosti osaavien määrän nopeasta kasvusta ja huippuosaajien vähenemisestä.

Koulutuksen tutkimuslaitoksen mukaan joka kuudes oppilas lähtee peruskoulusta ilman riittäviä perusvalmiuksia jatko-opintoihin ja työelämään. Runsas viisi prosenttia nuorista ei tavoita minimitasoa millään osaamisen keskeisestä osa-alueesta eli lukemisessa, matematiikassa tai luonnontieteissä. Selvityksen mukaan Suomessa on lähes lukutaidottomia nuoria. Sanat ja kirjaimet kyllä hallitaan, mutta sanomalehden lukeminen ja sen sisällön ymmärtäminen on monelle haastavaa. Eniten kelkasta ovat pudonneet Itä- ja Pohjois-Suomen pojat. Lukutaidon heikkenemistä ei selitä niinkään oppimisvaikeudet, kuin harjoittelun puute.

Perusopetuksen tavoitteet jäävät monilta saavuttamatta. Tätä taustaa vasten tuntuu erikoiselta, että Suomessa vain 0,4 % jää vuosittain luokalle. Päästämmekö heikosti pärjäävät oppilaat liian helposti perusopetuksen läpi? Kannammeko näistä lapsista todellista vastuuta? Luokalle jääminen ei tietenkään ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta jos oppilas on laiminlyönyt koulutyönsä, voisiko luokan kertaamisella saada aikaan tarpeellisen muutoksen.  

Pisa-raportissa todetaan, että ”heikosti osaavien osuuden voimakas kasvu viittaa siihen, että oppilaiden tarvitsema yksilöllinen tuki ei ole riittävää.” Suomessa otettiin käyttöön kolmiportainen tuki v.2011.Tällöin kunnat purkivat valtaosan erityisluokista.Taustalla näytti vaikuttavan integroinnin edistäminen lisäksi myös taloudelliset säästöt. Nykyisin erityistä tukea saavista 60% opiskelee tavallisissa luokissa. Erityisoppilaiden pääsy lähikouluun on kannatettavaa, kunhan he saavat riittävän tuen. Tällä hetkellä tuki toimii monien mielestä vain näennäisesti paperilla.

Uudistukset näyttävät opettajien silmissä erilaiselta kuin suunnittelijoiden pöydän vierestä.

On huolestuttavaa, että Ylen teettämässä kyselyssä kolmasosa opettajista pelkää, että uusi opetussuunnitelma heikentää selvästi tai jonkin verran oppimistuloksia. Haastateltavien mukaan lahjakkaille oppilaille uudistus toimii, mutta heikot tipahtavat kyydistä aiempaa helpommin. Kaikki oppilaat eivät kykene sellaiseen itseohjautuvuuteen, mitä visioissa nyt maalaillaan.

Opettajat tiedostavat opetussuunnitelmauudistuksen tarpeellisuuden, mutta ihmettelevät siihen liittyviä yksipuolisia tulkintoja. Mm. emeritusprofessori Kari Uusikylä on kritisoinut digitaalisuuden ylikorostamista ja avoimien oppimisympäristöjen tulkitsemista seinättömyydeksi, tuolittomuudeksi ja oppikirjattomuudeksi. Omalla tutulla opettajalla, luokalla ja jopa omalla paikalla voi olla hänen mielestään yllättävänkin suuri merkitys työrauhalle ja lapselle itselleen.

Ilolla ja kouluviihtyvyydellä on keskeinen merkitys oppimishaluun. Silti pitää muistaa, että oppiminen on tuloksellisinta silloin, kun sen eteen joutuu ponnistelemaan ja näkemään vähän vaivaa. Vaikkei se aina niin kivaa olisikaan. Eheäksi ihmiseksi kasvaminen edellyttää kasvurauhaa, tasapainoista mieltä ja sopivassa suhteessa vaatimustason nostoa.