Monipuolinen kielitaito on Suomen kilpailuvaltti

Takavuosien mainoslauseen sanoin: vaikka loma on yhtä juhlaa, on arkeen hyvä palata. Näinä päivinä suomalaiset palaavat töihin ja oppilaat kouluihin. Pitkän taantuman jälkeen arki lähtee rullaamaan vihdoin aiempaa valoisammissa tunnelmissa: vienti on alkanut vetää ja yritykset investoida.
Jotta suomalaistuotteet kävisivät kaupaksi, tarvitsemme kielitaitoisia ihmisiä. Kielet antavat myös pohjan muiden maiden kulttuurien tuntemiselle ja eri maista tulevien ihmisten ymmärtämiselle. Se on entistä tärkeämpää, sillä kohtaamme jatkuvasti joka puolelta tulevia ihmisiä.

Kielitaidon pohja luodaan useimmiten koulussa. Olemme tähän asti saaneet olla ylpeitä suomalaisten kielitaidosta. Harvinaisempien kielien opiskelu on kuitenkin vähentynyt melkoisesti. Kun vielä 1990-vuosikymmenen loppuvuosina peruskouluissa opiskeli esim. saksaa 70 000 oppilasta, nyt määrä on kutistunut 30 000. Kaikkein suosituinta vieraiden kielten opiskelu oli v. 1997. Silloin yli 40% oppilaista opiskeli pakollisten kielten lisäksi vapaaehtoista A2-kieltä.

1990-luvulla tehtiin monia kielten opiskelun vähentymiseen vaikuttaneita päätöksiä. Kunnilta mm. poistettiin velvollisuus tarjota perusopetuksessa muita kuin pakollisia kieliä. Tämä johti siihen, että monissa kunnissa ei tarjota käytännössä muita pitkiä kieliä kuin englanti. Harvinaisempien kielten ryhmiin saatetaan vaatia niin suuria ryhmäkokoja, että ryhmiä ei käytännössä pystytä muodostamaan. Vaikka oppilaita jonkin kielen opiskeluun olisikin riittävästi, ryhmien järjestäminen yhteistyössä naapurikoulujen kesken koetaan lukujärjestysteknisesti niin hankalaksi, että ryhmää ei välttämättä synny.

Kielet myös kilpailevat suosiosta muiden oppiaineiden kanssa. Oppilas ei välttämättä valitse alakoulussa A2-kieltä, jos sen tuntimäärä yläkoulun puolella vähentää mahdollisuutta ottaa muita valinnaisaineita. Alakoulussa ylimääräisen kielen ottamista saatetaan vieroksua myös siksi, että se lisää lukujärjestykseen tunteja.

Harvinaisempien kielten tarjonta on keskittynyt suuriin kaupunkeihin ja ennen kaikkea Etelä-Suomeen. Nykyinen hallitus on tilanteesta huolissaan. Siksi se on aloittanut kieltenopetuksen varhentamiseen liittyvän hankkeen, johon yksikään Kanta-Hämeen kunnista ei kuitenkaan hakeutunut. Hanke-ja projektirahoitus koetaan kunnissa ongelmallisena. Jos haluamme jatkossa monipuolisia kielten osaajia, tarvitsemme peruskouluihin pysyvämpiä ratkaisuja vieraiden kielten opetuksen järjestämiseksi.