Kuntalainen maksaa vain pienen osan palveluiden todellisista kustannuksista

Erilaisten kyselyjen perusteella suomalaiset arvostavat julkisia palveluja ja maksavat mielellään veronsa. Ikävä kyllä arvostus ei näy aina siinä, miten käyttäydymme.

Esimerkkejä löytyy. Pääkaupunkiseudulla havahduttiin joulun alla siihen, kuinka oppilaat heittivät surutta yli miljoona annosta ruokaa roskiin vuodessa. Vaikka kouluruoka on oppilaille ilmaista, se ei ole sitä veronmaksajille. Koulujen jäteastioihin valui yli kaksi miljoonaa euroa. Nurinkuriselta tuntuu, että samaan aikaan kun koulut kipuilevat vanhentuneiden oppimateriaalien kanssa ja etsivät kuumeisesti rahaa digitalisaation edellyttämiin hankintoihin, osa rahoista menee hällä väliä asenteen vuoksi osin hukkaan.

Jonkinlaisesta välinpitämättömyydestä kielii sekin, että jätimme Hämeenlinnassa v.2016 hammashuollossa perumatta 4 019 käyntiaikaa. Avosairaanhoidossa luku oli 1 260. Samaan aikaan kun osa ihmisistä ei katso aiheelliseksi perua varaamaansa aikaa, seisoo osa hoitoa tarvitsevista ihmisistä jonoissa odottaen lääkärille pääsyä. Onneksi tilanne on hieman korjaantunut. Alkuvuodessa käyttöön otetulta puhelinpalvelu-uudistukselta voi odottaa paljon. Sen jälkeen ajan peruutuksen voi tehdä kaikkina vuorokaudenaikoina puhepostiin.

Olen usein pohtinut, muuttuisimmeko palveluiden käyttäjinä huolellisemmiksi, jos tietäisimme niiden todelliset hinnat. Pitäisikö laskussa lukea paitsi kuntalaisen itsensä maksama hinta myös hinta, jonka yhteiskunta maksaa palvelusta? Totuushan on, että valtaosa palveluista rahoitetaan veronmaksajien yhteisestä kukkarosta ja vain murto-osa ihmisen omasta pussista.

Miltä hintalappu näyttäisi?
Oppilaalle vuosi peruskoulussa on ilmainen, mutta yhteiskunnalle se maksaa n. 8 500 euroa. Peruskoulun jälkeen oppimateriaalit- ja välineet muuttuvat opiskelijalle maksullisiksi. Muuten opiskelu jatkuu ilmaisena korkeakouluun saakka.

Veronmaksajille hinta on toinen. Yhteiskunnan kannalta kalleimmat opinnot käydään ammattikoulussa, halvimmat lukiossa. Opetushallituksen vuoden 2017 tiedotteen mukaan keskimääräiset lukiolaisten kustannukset olivat 7 661 euroa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa 11 160 euroa.

Myös korkeakouluopiskelijat saavat opetuksensa ilmaiseksi. Kustannukset veronmaksajille vaihtelevat tutkinnoittain. Kun eläinlääkärikoulutus maksaa meille 178 400 euroa, on hinta yhteiskuntatieteellisen opiskelijasta ”vain” 36 700 euroa.

Monet maksut ovat tulosidonnaisia. Päivähoidon summa riippuu perheen tuloista, lasten iästä, hoidossa olevien lasten lukumäärästä ja hoitoajasta. Hämeenlinnalainen maksaa päivähoitomaksua ylimmillään 290 e/kk ja alimmillaan 0 euroa. Asiakasmaksutulot ovat viime vuosina laskeneet merkittävästi. Käytännössä maksuhuojennukset ovat kohdistuneet alimpiin maksuluokkiin ja sisaralennuksiin. Esim. pienituloinen yksinhuoltaja ei maksa mitään, kun bruttotuloiltaan 7 000 euroa tienaava perhe kuuluu automaattisesti korkeimpaan tuloluokkaan. Yhteiskunta maksaa siis leijonanosan päivähoidon kuluista.

Vanhustenhoidon maksut perustuvat myös asiakkaan tuloihin. Esim.1 000 euron eläketulolla asiakas maksaa vanhainkodissa 850 e/kk ja 10.200 e/v. Samalta ajalta kaupunki pulittaa hoidosta
4 860 e/kk ja vuodessa 58 400 e. Asiakasmaksut kattavat siis keskimäärin 17.5% hoidon todellisista kustannuksista. Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaan maksuosuus on usein ed. suurempi ja kaupungin pienempi. Tällöin asiakkaalla on kuitenkin mahdollisuus hakea Kelalta eläkkeensaajan hoitotukea ja asumistukea.

Hyvinvointiyhteiskunnalla on suomalaisten vankka tuki, eikä suotta. Haluamme, että jokaisella meistä on erilaisesta taustasta huolimatta mahdollisuudet pärjätä. Veronmaksajilla on kuitenkin lupa edellyttää meiltä vastuullisuutta ja huolellisuutta palveluiden käyttäjinä

Työllisyyden lisääminen on kaikkien etu

Meillä on takanamme taloudellisesti menetetty vuosikymmen. Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi vei Suomen lamaan. Pahimmillaan Suomi otti velkaa lähes kymmenen miljardia euroa vuodessa. Monet jäivät laman vuoksi ilman työtä. Vielä useammat valtasi huoli tulevasta.

Tuntuu hyvältä, että tällä hallituskaudella suuntaan on saatu muutos: vakaa talous on hyvinvointiyhteiskunnan pohja. Mikään muu ei uhkaa yhtä paljon yhdenvertaisia palveluita, ikäihmisten hoivaa, työntekijöille annettua eläkelupausta tai lastemme tulevaisuutta kuin holtiton velkaantuminen ja heikko julkinen talous.

Rahat palveluihin tulee työstä. Mitä suuremmalla joukolla suomalaisista on töitä, sitä paremmin pystymme huolehtimaan yhteiskunnan apua tarvitsevista.

Vaikka aktiivimalli onkin saanut runsaasti kritiikkiä, sen tavoite on kannatettava. Työllisyyden lisääminen on koko yhteiskunnan etu. Se on kiinni myös tahdosta. Saksa on malliesimerkki siitä, miten uudistuksilla työttömyyden taso saatiin laskemaan yli kymmenestä prosentista alle viiteen prosenttiin. Ranskassa työttömyys käännettiin laskuun uudistamalla syksyllä työlait niin, että paikallinen sopiminen oli mahdollista. Ruotsissa lapsiperheiden ja ikääntyvien osa-aikatyö on paljon meitä suositumpaa.

Työmarkkinoiden jäykkyys ei ole ainoa syy työttömyyden pysymiseen korkealla Suomessa. Sosiaaliturva aiheuttaa työttömille kannustinloukkuja: tukien menettämisen lisäksi työllistymisen rajaveroaste nousee herkästi niin korkeaksi, ettei työn vastaanottaminen enää kannata. Kun monilla on omat intressinsä sosiaaliturvajärjestelmässä, on sen uudistaminen osoittautunut liki mahdottomaksi. Luonteva tapa uudistaa olisi ottaa käyttöön keinoja, jotka palkitsevat työn vastaanottamisesta. Esim. Yhdysvalloissa matalapalkkainen työntekijä saa veronpalautusta vastaanottaessaan työtä.

Meillä keskeinen työllisyyden tulppa on asuminen. Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Jos rahat ovat kiinni asunnossa hiipuvalla paikkakunnalla, kynnys muuttaa työn perässä kasvukeskuksiin on suuri. Vuokra-asumisen tekeminen houkuttelevammaksi voisi lisätä työvoiman liikkuvuutta. Tonttipolitiikalla ja kaavoittamisella voidaan vaikuttaa asumisen kohtuuhintaisuuteen, jolloin työntekijän muuttaminen työn perässä on mahdollista.

Kaikki toimet työttömyyden pienentämiseksi on laajalti tiedossa. Silti keskustelu työttömyyden vähentämisestä ajautuu herkästi tahalliseksi väärinymmärtämiseksi. Jotta työllisyys lisääntyisi, olisi kyettävä uudistuksiin.